Musiikkia, jonka tuottamiseen on käytetty pelkästään soittimia, kutsutaan instrumentaalimusiikiksi. Instrumentti tarkoittaa musiikissa soitinta, kun taas instrumentaalimusiikin nimitystä käytetään enimmäkseen popmusiikissa. Se on monesti kevyttä ja viihteellistä, minkä takia se soikin monesti esimerkiksi taustamusiikkina niin elokuvissa kuin ravintoloissakin.

Nykymusiikissa – tai ainakin tietyissä genreissä – instrumentaalimusiikki on tyylilajin perusta. Puhuttaessa modernista tanssimusiikista, jota nuoriso tanssii itsensä uuvuksiin ja vaikkapa kellon ympäri, rave on päivän sana. Hakkaavan iskevät rumpukompit ja bassokulut sekä koneellinen melodia täyttävät tanssipaikan korviahuumaavalla voimalla. Rap-musiikissa taas instrumentit eivät ole kovin määräävä tekijä – tärkeintä tässä musiikkilajissa on hyvä rytmi, joka rytmittää tekstin.

Etninen musiikki on usein myös instrumentaalimusiikkia. Suomessa ja muissa Pohjoismaissa esimerkiksi polskat, sottiisit ja muut kansanmusiikin variaatiot tanssittivat entisajan yleisöä. Niitä soiteltiin perinteisillä instrumenteilla, kuten viululla ja klarinetilla sekä hieman eksoottisimmilla soittimilla, esimerkiksi jouhikolla ja avainharpulla. Tanssit pantiin pystyyn lähes missä tahansa, jos vaan oli pelimanni paikalla.

Suomalaisiakin musiikintekijöitä on menestynyt kyseisellä alalla, jokunen vuosi sitten kappale nimeltä Sandstorm soi ympäri maailmaa tanssisaleissa sekä radioissa. Menestys ei jäänyt siihen, sillä tämä instrumentaalikappale kuuluu vieläkin monessa yhteydessä.

Elokuvat

Viime vuosisadan alkupuolen mykkäelokuvia säestettiin usein pianolla ja tällä tavalla esitetty instrumentaalimusiikki sovitettiin usein elokuvan tapahtumia tukevaksi. Filmien ylinäytteleminen ja instrumentaalimusiikin yhteisvaikutus saattoivat olla hyvinkin dramaattisia. Tosin tänä päivänä tuon ajan tehosteet vaikuttavat lähinnä huvittavilta.

Varsinkin elokuvien tunnusmusiikit ovat saattaneet olla hyvinkin suosittua kuunneltavaa ja onpa niitä käytetty häämusiikkinakin, kuten vaikkapa Prinsessa Ruususen häämarssi tai suomalainen Akselin ja Elinan häävalssi. Myös cowboy-elokuvien tunnusmusiikki on ollut joskus hyvin suosittua, kuten vaikkapa tunnussävel elokuvasta Hyvät, Pahat ja Rumat.

Taustamusiikki vaikuttaa ympäristöön

Musiikilla on monissa konteksteissa ollut merkittävä vaikutus viihtyvyyteen, mikä näkyy huolellisesti mietityissä kokonaisratkaisuissa erilaisissa tiloissa. Instrumentaalimusiikkia käytetään ravintoloissa viihtyisyyden lisäämiseen. Erilaisilla musiikkivalinnoilla voidaan rakennella tunnelmia, jotka sopivat ravintolan tyyliin. Hillitty musiikki taustalla tekee kiireettömän vaikutuksen ja kenties omalla tavallaan parantaa ravintolakokemusta. Hyvä ruoka yhdessä miellyttävän musiikin kanssa tekevät hyvän mielen. Maailmallakin tunnettuja pistäytymispaikkoja ovat pianobaarit, joissa voi poiketa rentoutumassa lasillisen äärellä pianonsoittoa kuunnellen.

Jossain vaiheessa saattoi tavarataloissa ja hisseissä soida taustalla instrumentaalimusiikki, jota kutsuttiin nimellä muzak. Tässä toistettiin määrättyä looppia loputtomasti, minkä avulla luotiin taustamusiikki. Varmasti kyseisissä paikoissa töissä olleille tämä oli mieleenpainuva kokemus, sillä sitä oli vain jaksettava kuunnella koko työpäivä.

Radio

Äänen tallennustekniikan kehitys ja radiolaitteet mahdollistivat kaikenlaisen musiikin leviämisen paljon laajemmalle kuulijakunnalle, minkä ansiosta musiikki alkoi ylittää rajoja. Vaikka alkuaikojen radiolähetysten musiikki Suomessa olikin melko vakavaa ja suorastaan harrasta, jo sotien aikaan alkoi myös kevyempi viihdemusiikki saada jalansijaa. Instrumentaalimusiikkia ei kuitenkaan soitettu kovin paljoa, vaan meillä olivat suosiossa erilaiset lauletut valssit, tangot ja humpat. Tuon ajan tunnetuin instrumentaalimusiikin kappale lienee Säkkijärven polkka, jota soitettiin Vili Vesterisen esittämänä radiossa säännöllisin väliajoin.

Säkkijärven polkan instrumentaaliversioon liittyy sota-ajalta episodi, jolla estettiin venäläisten jälkeensä jättämien voimakkaiden miinojen räjähtäminen Viipurissa. Saatiin selville, että asetetut miinat olivat radiomiinoja eli ne voitiin laukaista tietyn taajuisilla radioaalloilla. Tämä radiotaajuus onnistuttiin selvittämään, minkä jälkeen suomalaiset alkoivat lähettää voimakastehoista radiolähetystä estääkseen venäläisten miinojen laukaisemisen. Tuolloin Säkkijärven polkkaa soitettiin määrätyillä lähetystaajuuksilla 1500 kertaa peräjälkeen tauotta eikä tuona aikana yksikään radiomiina räjähtänyt. Tämä legendaarinen kappale siis pelasti Viipurin muilta miinaräjähdyksiltä.

Radiokanavilla soitettu kevyt instrumentaalimusiikki on varteenotettava vaihtoehto myös silloin, jos musiikin avulla halutaan vaikkapa rentoutua. Varsinkin netin puolella on tarjolla instrumentaalimusiikkia jokaiseen tarkoitukseen, esimerkiksi mindfulness-musiikkia on paljon. Äänillä on tunnetusti rauhoittava vaikutus. Koska instrumentaalimusiikissa ei ole sanoja, soveltuu se hyvin erilaisten tunnelmien luomiseen. Suomessa Yleisradiolla ei ole varsinaista instrumentaalimusiikin kanavaa, mutta esimerkiksi netin kautta löytää Ylenkin sivustoilta paljon instrumentaalimusiikkia vaikkapa Yle Areenasta.

Klassinen musiikki

Klassinen musiikki on perinteisesti hyvin pitkälle instrumentaalimusiikkia. Sitä ei kuitenkaan nimitetä instrumentaalimusiikiksi, vaan sitä kutsutaan klassiseksi musiikiksi. Instrumentaalimusiikilla on kevyemmän musiikin leima. Klassiselle musiikille on radiossa omat kanavansa, joilta kuulijat löytävät haluamansa. Etenkin nykyaikainen nettiradiotoiminta mahdollistaa erilaisten musiikkigenrejen lähes rajoittamattoman selaamisen, mutta myöskin klassista ja instrumentaalimusiikkia esittäviä kanavia on todella paljon.

Erilaiset instrumentaalimusiikin variaatiot

Instrumentaalimusiikkia tehdään usein myös suosituista hiteistä. Toisaalta myös instrumentaalimusiikista on tullut todella suosittua. Olipa aikaisemmin C-kasetin aikakaudella monilla huoltoasemilla tarjolla kasetteja, jotka olivat täynnä tunnettujen hittien instrumentaaliversioita. Niitä kuunnellen automatka sujui sitten rattoisasti. Toki näiden tuotteiden laatu saattoi olla varsin kyseenalainen johtuen kasettitekniikasta, joka valitettavan usein mahdollisti nauhan sotkeutumisen ja venymisen.

Instrumentaalimusiikkia tehdään myös moderniin tyyliin tietokoneilla, joiden takia soittajien taito ei määritä musiikin laatua. Musiikki yksinkertaisesti ohjelmoidaan koneella ja kone myös toistaa sen. Perinteinen radiokin on alkanut siirtyä yhä enenevissä määrin internettiin ja digitaalinen tekniikka mahdollistaa puhtaan musiikkielämyksen.

Privacy Policy