Videopelit, joihin lukeutuvat myös tietokoneella pelattavat pelit ja nykypäivänä myös mobiilipelit, ovat nykyään lähes poikkeuksetta höystetty taustamusiikilla, jolla on tärkeä osa pelin tunnelman luomisessa. Taustamelodiasta on tullut niin erottamaton osa peliä, että olisi lähes yhtä mahdotonta kuvitella videopeliä ilman musiikkia kuin olisi elokuvaa ilman musiikkia.

Aina videopeleissä ei kuitenkaan ole ollut niin nykyaikaista musiikkia kuin nyt, vaan niiden äänimaailma alkoi hyvinkin simppeleinä melodioina, joita ennen musiikkia ei ollut ollenkaan. Nykyisin vaihtoehtoja on lukuisia ja joissakin peleissä on jopa mahdollisuus valita taustamusiikki tai radiokanava, jota pelissä kuunnellaan. Entä mitä piilee pelimusiikin tulevaisuudessa?

Ensimmäiset musiikit olivat pelkkää piipitystä

Ensimmäiset musiikkitehosteet peleissä kuultiin 1980-luvulla. Suurimmassa osassa 1980-luvun tietokoneissa ei ollut muuta musiikkia tarjolla kuin pelkkää piipitystä, jota kutsuttiin englanniksi chiptuneksi. Ääni oli hieman samantapaista kuin aikaisissa 1990-luvun matkapuhelimissa, joissa yksiääninen piipittävä melodia oli ainoa vaihtoehto. Joissakin peleissä oli joitakin analogisiin nauhoituksiin perustuvia tehosteita.

Ensimmäinen tietokonepeliä varten tehty sävellys on Rob Hubbartin ja Martin Galwayn Monty on the Run. Miehet venyttivät taitonsa äärimmilleen sen aikaisen Commodore 64 -tietokoneen SID-äänipiirin kanssa saadakseen siitä irti mahdollisimman monipuolisia ääniä. Kappale ei jäänyt ainoaksi, vaan kaksikko loi Monty on the Run -kappaleen jälkeen monia muita biisejä lukuisiin peleihin. Julkaisuihin tehty musiikki vastasi yleistunnelmaa, joten tyylivaihtelut näissä sävellyksissä olivat suuria.

Kehitys on tapahtunut vauhdilla

Ensimmäiset pelikonsolit Atari 2600 ja Intellivision eivät olleet ääniltään aiempia kummempia. Vasta Nintendon kaudella musiikki tuli konsolipeleihin mukaan toden teolla, vaikka varhaisien Nintendojen äänipiiri ei ollut aikaisien tietokoneiden SID-äänipiiriä paljoakaan parempi. Nintendon tuottamat äänet olivat kuitenkin tietokonetta pehmeämpiä, mikä tekee tämän konsolin pelimusiikin helposti tunnistettavaksi. Näiltä ajoilta muistetaan erityisesti Super Mario- ja Zelda-pelien melodiat, jotka Koji Kondo sävelsi. Mies on edelleen pelimusiikkibisneksessä mukana.

Tyypillisintä Nintendo-musiikkia on tarjolla esimerkiksi Mega Man 2 -pelissä. Myöhemmin 1990-luvulla tuotetussa Super Nintendossa oli jo 8 äänikanavaa, jotka mahdollistivat digitoidun äänen tuottamisen. Aluksi tätä ei osattu hyödyntää, mutta ajan myötä musiikin taso alkoi parantua. Tämän voi havaita esimerkiksi Final Fantasy -pelien äänitehosteissa.

Kolikkopelejä pelattiin pitkään ilman musiikkia kenties sen takia, että kasinoympäristö oli muutenkin meluisa eikä musiikille nähty tarvetta. On myös totta, että slottien ympärille oli vaikeampaa muodostaa sellaista harrastelijamaisuutta kuin kotitietokoneiden ympärille. Jos jotakin kannattaa mainita kolikkopelien varhaisista musiikkiajoista, niin Hiroshi Miyauchin säveltämät Out Run sekä After Burner.

Kaupallisen musiikin tulo tietokonepeleihin

1990-luvulla oli vihdoin päästy digitoitujen äänien musiikkiin. Kun CD-ROM-asemat alkoivat yleistyä, niin alkoivat myös CD-ROM-pelit. Näin pelimusiikki alkoi yhä useammin tulla peliin CD-levyltä tietokoneen omien komponenttien sijaan, minkä takia kaupallisen musiikin ja tietokonemusiikin eron kaventuminen alkoi toden teolla. CD-ROM-asemien yleistymisen myötä peleihin on ollut mahdollista lisätä mitä tahansa musiikkia vain. Nykyisin yhä useammin käytetään artistien musiikkia, johon pelintekijät ovat ostaneet oikeudet – tai jopa täysin teemaan sävellettyä musiikkia, kuten The Sims -sarjassa.

Nykyaikana, jolloin CD:t ovat jo lähes historiaa ja teknologia on kehittynyt valtavasti, ääni tulee edelleen tiedostomuodossa, mutta se voi olla mitä tahansa. Jotkut pelit tarjoavat monia eri musiikkivalintoja, joista pelaaja voi itse laittaa soimaan mieleistään. Tällaisista peleistä esimerkki on muun muassa Saint’s Row. Monissa peleissä on myös mahdollista vaihtaa joko pelin tarjoamaa musiikkia tai laittaa omaa taustaääntä soimaan. Esimerkiksi monissa Grand Theft Auto -peleissä autoa ajellessa on mahdollista vaihtaa radiokanavaa ja valita näin itse, mitä haluaa kuunnella. Samassa pelissä voi myös ladata omaa musiikkiaan pelin taustalle kuunneltavaksi, jos sen tarjoama musiikki ei miellytä.

Pitkä matka on käyty – mitä seuraavaksi?

Pelimusiikkien matka on ollut pitkä mutta tuottoisa. SID-äänipiirin piipityksestä on päästy täysin kaupallisen musiikin integroimiseen tietokone-, kolikko- ja konsolipeleihin. On lähes vaikeaa ennustaa, mihin pelimusiikki voi tulevaisuudessa suunnata, sillä vaihtoehdot tuntuvat olevan jo käytetty. On mahdollista, että videopelien suuren suosion ja valtavien markkinoiden myötä pelkästään pelimusiikkia säveltäviä yhtyeitä alkaa ilmaantua markkinoille. Joka tapauksessa nämä markkinat tulevat varmasti vain kasvamaan. Jo nyt suosituimpien ja myyvimpien pelien parissa työskentelevät alansa parhaat myös musiikkiosastolla, äänittämässä, etsimässä, ohjaamassa ja toisinaan jopa säveltämässä sekä soittamassa musiikkia uutuusjulkaisuihin. Nämä kappaleet voivat tulla tutuksi peleistä ja päätyä radiokanaville kuuntelijoiden suosikeiksi.

On myös mahdollista, että seuraavaksi pelien taustaääniä aletaan jälleen minimoida ja tuoda tällä tavalla eroa muihin. Toisinaan yhtä tehokasta tunnelman luontia on suuren orkesterin soittama tunnelmallinen kappale ja täysi hiljaisuus. Kun nyt rajoja pelimusiikille ei enää ole, on mahdollista, että pelinvalmistajat alkavat käyttää pieniä kokoonpanoja ja etsiä uusia ulottuvuuksia hiljaisuudesta ja herkistä äänitehosteista valtavien musiikkikappaleiden sijaan. Pelit ja niiden musiikki astuvat yhtä enemmän taiteen puolelle grafiikkateknologian kehittyessä ja äänitehosteiden laadun parantuessa paranemistaan. Oli tulossa mitä vain, nämä kaksi aihealuetta tuskin koskaan lakkaavat kehittymästä.